Lähde:Youtube

Miehet vaelsivat 12 tuntia pelastaakseen koiran! Ihana tarina!

0
JAA

Koirat ovat ihmisen parhaita ystäviä, ja monesti koirat ovat jopa pelastaneet ihmisten henkiä. Miksi ihmiset eivät siis tekisi kaikkensa pelastaakseen eläimiä? Tällä kertaa tapaamme kaksi miestä, jotka tekivät todella epäitsekkään teon ja lähtivät pitkälle vaellukselle pelastaakseen koiran.

Eräs vaeltaja oli julkaissut kuvan koirasta, joka asui kaukaisessa kylässä ja tarvitsi kipeästi ihmisen apua. Tähän kylään ei ollut asiaa autolla, mutta kaksi miestä päättivät lähteä mahdottomaan tehtävään siinä toivossa, että he saisivat pelastettua tämän pienen koiran.

- Mainonta, juttu jatkuu alla -

Miehet lähtivät ennen kolmea yöllä matkaan ja vaellus oli 6 tuntia suuntaansa. He pelkäsivät, ettei koira olisi enää kylässä heidän saavuttuaan sinne, mutta onneksi koira oli kuitenkin edelleen siellä! He laittoivat Sandyksi nimeämänsä koiran reppuunsa ja lähtivät takaisin. Sandy on mitä ihanin ja leikkisin koira, jota rakastetaan nyt monen ihmisen toimesta paljon.

Sandy voi nyt paremmin ja se on terve ja onnellinen. Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun

Edellinen artikkeliJos sinulla on huono päivä, katso tämä video! Pupuvauvojen ylisöpöyttä!
Seuraava artikkeli100 vuotta eyelineria – 1940-luku yllättää!