Kaksimieliset

Ja kivojahan ne pääosin ovatkin! Maailmassa on monia normaaleja asioita, kuten alusvaatteiden pitäminen. Niiden valikoima onkin varsin laaja, joten jokaisen on varmasti mahdollista löytää niistä itselleen ja myös muille mieluisimmat. Seuraavissa kymmenessä kuvassa kauniit naiset näyttävät, millaisia alusvaatteita nykyään onkaan ja...
Voiko kukaan olla ajattelematta asioita kahdella mielellä? Syksy on päässyt jo hyvään vauhtiin ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että päivät lyhenevät valon osin. Myös sade ja kylmyys ovat vahvasti läsnä syyspäivissä. Monilla on omat keinonsa "selvitä" päivistä, mutta yksi mieltä lämmittävä...
Yksi normaaleimmista asioista, mutta... Kuten tiedämme, ihmisessä on monta erilaista osaa, jotka ovat hyvin normaaleja. Jostain syystä kuitenkin toiset osat ovat kiinnostavempia kuin toiset. Jotta asian ymmärtää täysin, voi esimerkiksi ottaa takapuolet. Ne kiinnostavat hyvin monia ihmisiä iästä tai sukupuolesta riippumatta....
Joku voisi väittää kaksimielisiksi kuviksi. Maailmassa otetaan päivittäin tuhansia kuvia, joista suurimassa osassa ei ole mitään ihmeellistä. Joukkoon mahtuu myös sellaisia kuvia, joista tulee mieleen jotain, mitä ei ehkä pitäisi tulla. Usein nämä tällaiset kuvat ovat niin sanottuja kaksimielisiä kuvia. Kun...
Hyvin vastustamaton yhdistelmä. Maailmassa on monia asioita, joita on hyvin vaikeaa vastustaa erinäisistä syistä. Yksi tällainen on ehdottomasti olut ja sen ystäviä on ympäri maailmaa montaa erilaista. Toinen vastustamaton asia on naisten rinnat. Kun nämä kaksi asiaa yhdistää, saadaan hyvin vastustamaton...
Vai pystyykö joku olemaan eri mieltä? Maailmassa on monia eri yhdistelmiä, jotka ovat erittäin hyviä. Tällaisia ovat muun muassa suklaa ja kaakao, naiset ja tatuoinnit sekä tietenkin myös naiset ja moottoripyörät. Jotta voisit uskoa erityisesti viimeistä väittämää, kannattaa todisteeksi katsoa seuraavat...
Toiset huomaavat jotain muuta. Valokuvat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmeellisiä asioita. Vaikka ne ovat varsin arkisia ja kuka vaan voi sellaisen ottaa, eivät ne ole olleet ulottuvillamme aina. Ne ovat myös kehittyneet varsin paljon siitä, kun ensimmäiset valokuvat maailmassa otettiin. Seuraavien kuvien...
Vai oletko kenties eri mieltä? Olipa sitten lomalla tai ei, niin päivän päätteeksi tai sen keskellä maistuu useimmille yksi raikastava olut. Toiset nauttivat sen kotosalla terassilla tai parvekkeella, kun taas toiset menevät mielummin baariin. Molemmissa on omat hyvät puolensa, mutta seuraavissa...
Silmät lähtivät seikkailemaan hieman alaspäin. Jokaisella on oikeus pukeutua juuri niin kuin haluaa. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että tietynlaisella pukeutumisella voi saada hieman toisenlaisia katseita ja hieman toisenlaisessa mielessä. Jokainen mies ja miksei myös nainenkin on varmasti ollut joskus tilanteessa,...
164,708FanitTykkää
28,458SeuraajatSeuraa
531,291SeuraajatSeuraa
LUETUIMMAT
x
Moi ihana! Muista tykätä meistä facebookissa