Avainsana: kauneus

Painonpudotus on monilla tavoite. Painoa pudotetaan joko terveyssyistä tai siksi, että halutaa näyttää paremmalta ja olla terveempi. Joskus painon pudottaminen voi kuitenkin olla paljon vaikeampaa kuin luulisi. Motivaatiota tarvitaan aina silloin tällöin. Nämä ihmiset ovat todellakin motivaatio monille. My 6000...
Lapsena meille on varmasti itse kullekin vanhemmat kertoneet Jöröjukasta. Jöröjukalla on niin pitkät kynnet, että ne kasvavat kiemuralle. Hänellä on myös takkuinen tukka ja likaiset kasvot. Ja jos lapset eivät käy pesulla, leikkaa kynsiään ja kampaa hiuksiaan, heistä tulee...
Kiusaaminen on suuri ongelma koko maailmassa. Etenkin lapsia ja teini-ikäisiä kiusataan koulussa jatkuvasti, ja koulut eivät osaa tai viitsi puuttua siihen oikealla ja tehokkaalla tavalla. Tätä tyttöä kiusattiin - mutta hän näytti kaikille! Yhdysvalloissa koulun vuosittaiset tanssiaiset ovat suuri juttu...
Jokaisessa maassa on omat kauneusihanteensa ja kauneus on tietysti aina katsojan silmässä. Mutta joskus menee hieman liian pitkälle. Sen sijaan, että naiset käyttäisivät meikkiä korostaakseen kauneuttaan, he ovat turvautuneet jopa tekoihoon tekoripsien ja -kynsien lisäksi. Olemme jokainen varmasti törmänneet ainakin...
Jokainen tyttö on varmasti lapsena uneksinut pitkistä ja kauniista hiuksista. Monille tällaiset pitkät hiukset ovat prinsessahiukset, ja onhan Disneyn saduissakin tavattu muutamia pitkät hiukset omaavia prinsessoja. Tällä alla olevalla videolla näemme pätkän latvialaisesta Aliia Nasyrovasta, joka on 27-vuotias. Hän on...
Jos olet koskaan katsellut kuvia lehdissä ja netissä hienosti puhekutuneista malleista, olet varmasti joskus tuntenut pienen kateuden piston. Olet saattanut nähdä täydellisiä kasvoja, vatsoja, peppuja ja käsivarsia. Mutta todellisuus ei ole ihan niin virheetön. Vaikka photoshoppaus on todellakin normaalia ja...
Olemme tavanneet jo muutamaan otteeseen ihmisiä, jotka ovat halunneet muuttaa itsensä ihmis-Barbieksi. Ensimmäinen ihmisnukke oli venäläinen Valeria, mutta hänen jälkeensä olemme nähneet huiman pitkän litanian Barbie-lookkia rakastavia naisia.  Jopa suomalainen Amanda on päättänyt alkaa ammatti-Barbieksi. Meidän tavallisten talliaisten voi olla...
Kauneus on katsojan silmässä, eikö sitä niin sanota? Kauneutta on monenlaista ja kauneusihanteet vaihetelevat jopa maittain. Esimerkiksi skandinaavinen kauneus on täysin erilaista verrattuna intialaisiin kauneusihanteisiin. Tällä kertaa näemme jotain todella rohkeaa. Nova on Virginia Beachilta, Yhdysvalloista kotoisin oleva nuori, 26-vuotias...
Meikki on tärkeää monille naisille ja miehillekin. Meikkaaminen nostaa monien itsetuntoa ja se on lisäksi tapa ilmaista omaa itseään. Meikkaaminen voi olla monille myös taidetta. Oli miten oli, meikkaamisella voi saavuttaa hyvin paljon. Meikkaamisella ovi saada aikaan uskomattoman suuria eroja....
Viime aikoina kynnet ovat saaneet erityistä huomiota muodin maailmassa. Kynnet ovat melkoisen hauska asuste ja kynsistä voi tehdä vaikka minkälaisia taidokkaita taideteoksia. Voit tehdä kynsistäsi asuusi sopivan väriset tai laittaa kynnet aivan todella mielikuvituksellisiksi. Olemme viime aikoina nähneet melkoisen kummallisia...
164,466FanitTykkää
28,458SeuraajatSeuraa
531,291SeuraajatSeuraa
LUETUIMMAT
x
Tykkää meistä facebookissa