Avainsana: Kesä

Kesällä valitetaan kuumuudesta, ja talvella kylmyydestä. Hellekesänä ei aina tule mieleen, kuinka eläimet jaksavat sen läpi. Kun on oikein kuuma, meille ihmisille on ilmastointilaitteet autoissa ja kotona, ynnä muut puhaltimet, mutta kuinka on eläinten laita? Niiden vaisto ohjaa ne viileisiin...
Kukahan sitä joskus mutisi kasvihuoneilmiöstä? Nyt on tainnut lähteä ilmiö kiihtymään, sillä kuumuutta ja hellettä on pukannut ihan joka paikassa viime aikoina. Suomessakin helleaalto on koetellut niin etelästä kuin pohjoisestakin kotoisin olevia. Tässä alkaa jo hikeä pukata itse kullakin. Rovaniemi...
Kun kesä kerrankin on lämmin, ei pitäisi valittaa. Mutta mitä maailma olisi ilman pientä valitusta? Helle voi pistää ihmiset ihan sekasin, mutta me emme ole ainoita, johon se vaikuttaa. Lämmin ilma saa lemmikit sekä monet tavaratkin muuttumaan kummallisiksi. Renkaita sulaa,...
Kesän kuumat helteet ovat koetelleet koko pohjoista pallon puoliskoa. Suomessakin helteet ovat saaneet monet kaivamaan tuulettimen esille ja pulahtelemaan viilentävään järviveteen. Nyt Kiinassakin on nähty melkoisen kuumia helleaaltoja. Kesän helteillä on hauska käydä uimassa, syödä jäätelöä, grillata ja nauttia auringosta...
Koskaan ei ole hyvä. Talvella on liian kylmä, kesällä on liian kylmä...paitsi nyt! Hellettä on koko Suomessa ja voi  jo melkein sanoa, että liian kuuma! Kesä on parhaimmillaan ja lämmintä on. Helteesä ei kuitenkaan jaksa kauaa olla, ja välillä pitää...
Helteet ovat painaneet päälle ja kuumuutta pukkaa. Monet vilvoittelevat mielellään rannoilla pulahtaen järveen, jäätelöä syöden tai muulla mukavalla tavalla. Mutta oletko koskaan ajatellut, miltä karhuista ja muista paksuturkkisista eläimistä tuntuu kesähelteillä? Karhut nukkuvat talven yli, mutta kesällä nekin nauttivat helteistä...
Kesä ja lomat ovat nyt parhaimmillaan, ja vesileikit ja muu vesiurheilu kuuluvat tottakai asiaan. Seuraavat vesitemmellyslaitteet eivät ole ainoastaan rannoille tarkoitettu, niitähän voi käyttää myös allasbileissä...ja miksei ihan kuivalla maallakin. Näette tässä muutamia harvemmin nähtyjä ilmapatjoja...tuo pyöreä monen hengen sohva...
Jiiihaaaa! Kesä, aurinko, festarit! Tapaat kavereita ja juhlat ovat ylimmillään, asiaanhan kuuluvat tottakai myös juomat! Mikä sen hauskempaa kuin chillailla kavereitten kanssa, ja ottaa muutama juhlajuoma. Tai sitten enemmän kuin pari, eikähän siinä mitään vikaa ole, kunhan osaa vetää jossain...
Rintaliivifirma Bravissimo on tuonut markkinoille ilmapatjan " rintasyvennyksellä ". Tämä ilmapatja oli alun alkaen aprillipila Bravissimon puolelta, mutta asiakkaat pitivät ideaa todella hyvänä, niinpä Bravissimo toi tuotteen markkinoille. Patja on tarkoitettu erikoisesti suuririntaisille naisille, mutta tietenkään koolla ei ole loppupeleissä väliä,...
Osaisitko itse tehdä vastaavan tempun? Kesä Suomessa on ehdottomasti rentoutumisen aikaa ja olemme ansainneet lämpimät ja aurinkoiset kelit pitkän ja kylmän syksyn, talven ja kevään jälkeen. Aurinko saa ihmeitä aikaan myös meissä suomalaisissa, sillä olemme paljon hymyileväisempiä, avoimempia ja positiivisempia...
164,688FanitTykkää
28,458SeuraajatSeuraa
531,291SeuraajatSeuraa
LUETUIMMAT
x
Tykkää meistä facebookissa