Lähde:Youtube

LÄHDEFirebox

Vaahtokarkkeja yksisarvisen kakasta! Tässäpä hauskoja herkkuja!

0
JAA

Yksisarviset ovat viime vuosina olleet melkoisessa muodissa. Yksisarvisia nähdään vaatteissa, kynsissä ja vaikka missä muualla. Nämä taruolennot yhdistetään yleensä värikkyyteen ja parantaviin voimiin. Tällä kertaa joku on onnistunut nappaamaan yksisarvisen kakkaa myyntiin – näemmä.

Firebox on mainio nettikauppa, josta saa ostettua vaikka mitä tarpeellista ja turhaa joka päiväiseen elämään. Tämä kauppa myy asioita, joita et muualta saa. Olemme esimerkiksi nähneet jättikokoisen nallekarkin. Tällä kertaa näemme värikkäitä yksisarvisen jätöksiä.

- Mainonta, juttu jatkuu alla -

Tämä purkillinen yksisarvisen palleroita on täynnä väriä ja glitteriä. Herkut ovat vanilijan makuisia vaahtokarkkeja, joihin on siroteltu päälle sokeria niin, että pinta aivan killemtää. Yhden purkin saa ostettua hintaan 12,69 euroa. Yksi purkki tosin ei välttämättä riitä sinulle, sillä kuvausteksti sanoo, että näiden karkkien syömistä ei voi lopettaa. Kannattaa siis ostaa varastoon muutama kappale ihan varmuuden vuoksi!

Karkit kuulemma sulavat suussa ja ovat vastustamaton herkku yksisarvisten faneille!

Tägää ja jaa kaverille, joka ei saa tarpeekseen yksisarvisista!

Osallistu keskusteluun

Edellinen artikkeliLuovuus ja hulluus käyvät käsi kädessä! – Katso jännät älynväläykset!
Seuraava artikkeliVartalomaalilla saa aikaan ihmeitä! Naiset salilla ilman vaatteita!