Lähde:Youtube

10 amerikkalaista asiaa, jotka hämmästyttävät ulkomaalaisia.

Vaikka kaikki länsimaat ovat jokseenkin samanlaisia, suuria eroja löytyy etenkin Amerikan ja Euroopan välillä. Euroopassa saamme nauttia ilmaisesta terveydenhuollosta, puhtaasta juomavedestä, hyvästä palvelusta ja rehellisyydestä. Amerikassa asiat eivät kuitenkaan toimi ihan niin.

Tämä video todistaa sen, että amerikkalaisten elämä eroaa paljon siitä, mihin Suomessa ja muualla Euroopassa on totuttu. Tässä tulee nimittäin 10 asiaa, jotka ovat hyvin amerikkalaisia, ja jotka hämmästyttävät muualla länsimaissa.

Ensimmäisenä nähdään esimerkiksi hintalaput. Amerikassa nimittäin hintalapuissa näytetään veroton hinta. Eli kassalle marssiessasi $10 ostos saattaakin näyttää jopa $11 verojen kanssa. Toinen eurooppalaisia hämmästyttävä asia on amerikkalainen ruoka, joka on pakattu täyteen suolaa ja rasvaa. Amerikkalaisten mielestä tämä on normaalia, ja eurooppalainen ruoka ei maistu miltään. Amerikassa jätetään myös tippiä palveluista, kun taas Euroopassa se ei ole tavallista. Lisäksi amerikkalaiste kuluttavat pullokaupalla vettä, sillä hanasta tuleva vesi on harvoin juomakelpoista.

- Juttu jatkuu mainoksen jälkeen -

Katso video alta niin opit takuulla lisää! Ja jaa tietysti kavereille!

Osallistu keskusteluun