Lähde:Youtube

Hevonen pelasti naisen elämän – kuuntele sydäntälämmittävä tarina!

Eläimillä on uskomaton intuitio ja niiden vaistot ovat todella tarkkoja. Koiria käytetään esimerkiksi masentuneiden ihmisten seurakoirina siksi, että ne auttavat pitämään seuraa heille ja piristymään. Mutta kuka olisi uskonut, että hevonen voi pelastaa ihmisen elämän?

Cider on clydesdalen hevonen, jonka Leah oli pelastanut huonolta kohtelulta. Leah oli käynyt läpi hyvin huonoja aikoja, ja hän oli jo päättänyt ottaa oman elämänsä. Leah kävi eläintensä luona viimeisen kerran täyttämässä niiden vesiastiat varmistaakseen, että kaikki olisi hyvin eläimillä. Tuona päivänä kaikki kuitenkin muuttui.

Cider käveli Leahin luokse ja painoi päänsä hänen rintaansa, aivan kuin sanoen ”älä mene, tarvitsen sinua. Sinä lupasit.” Leah sanoo, että ymmärtää tämän kuulostavan hokkuspokkukselta, mutta se toimi. Leah on täällä vielä tänäkin päivänä kertomassa tarinansa.

- Juttu jatkuu mainoksen jälkeen -

Leah teki vastapalveluksen Ciderille myöhemmin, kun se sairastui. Cider valitettavasti menehtyi myöhemmin, mutta kiitos Ciderin, Leah perusti Lemon Ranchin, jossa hän auttaa masentuneita kokemaan eläinten piristävän voiman.

Katso sydäntälämmittävä video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun