Lähde:Youtube

Hylätty koira valitsee ensimmäisen oman lelunsa – sydäntälämmittävää!

Kulkukoirat ja koirien hylkääminen on valitettavan yleistä koko maailmassa. Koiria hylätään, koska niistä ei viitsitä huolehtia tai raha on liian tiukalla. Koiraparat eivät kuitenkaan tiedä, miksi ne on hylätty ja jäävät kaipaamaan omaa omistajaansa.

Tällä kertaa tapaamme koira nimeltään Roo. Tämä kultainennoutaja oli hylätty, ja se oli kovin peloissaan ja huolissaan. Onneksi hyväsydämiset ihmiset löysivät sen ja tarjoavat sille uuden, hyvän ja rakastavan kodin. Roo on varmasti traumatisoitunut moisesta tapahtumasta, mutta onneksi sen tulevaisuus näyttää nyt valoisammalta.

- Juttu jatkuu mainoksen jälkeen -

Tällä ihanalla alla olevalla videolla näemme Roon eläinkaupassa. Se on saanut omistajiltaan luvan valita haluamansa lelun kaupasta. Se nuuskii oikein tarkkaan lelut läpi aina palloista puruleluihin. Kohta se kuitenkin huomaa laatikollisen pehmoleluja, ja eikä aikaakaan, kun se nappaa itselleen mukaan pienen pehmosiilin. Sitten se alkaa suunnata kohti kassaa, lelu edelleen suussaan.

Omistaja kysyy koiralta, että haluaako se tämän lelun. Roo vaikuttaa olevan hyvin varma asiasta, ja Roo saa haluamansa lelun.

Katso ihana sydäntälämmittävä video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun