Lähde:Youtube

Kana soittaa pianolla ”America the Beautiful” itsenäisyyspäivän kunniaksi! Melkoinen temppu!

Amerikassa vietettiin itsenäisyyspäivää heinäkuun 4. päivä. Tällöin paukutellaan ilotulituksia joka paikassa ja juhlitaan Amerikan itsenäisyyttä. Tällä kertaa isänmaallinen kana soitti kappaleen nimeltään America the Beautiful pianolla, emmekä voi olla hämmästeemättä kanan taitoja.

Sanotaan, että kanat eivät ole kovin älykkäitä eläimiä. Tämä hauska ja suloinen alla oleva video näyttää kuitenkin todistavan toisin, nimittäin tämä ihana kananen naputtaa pianolla melkoisen tahdikkaasti yllä mainitun kappaleen.

Kana soittaa suunnilleen rytmissä, ja osuu oikeille näppäimille noin 95% ajasta. Kana saa hieman apua tähän soittamiseen, nimittäin pianon näppäimiin syttii valo silloin, kun sitä tulisi painaa. Kana kuitenkin soittaa melkoisella itsevarmuudella, ja se saa kappaleen lopuksi ruokapalkkion omistajaltaan, joka kiittelee vuolaasti kanan taitoja.

- Juttu jatkuu mainoksen jälkeen -

Vaikka video on melkoisen yksinkertainen ja lyhyt, on se vaikuttava, sillä kuinka monta kertaa voit sanoa nähneesi kanan soittavan pianoa? Osaavatko sinun omat eläimesi jotain hassuja taitoja?

Katso suloinen video isänmaallisesta kanasta alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun