Lähde:Youtube

Kuvat, jotka kertovat tarkallee, kuinka kylmä Yhdysvalloissa on tällä hetkellä!

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on totuttu kylmään keliin. On hyvin tavallista, että Herra Pakkanen näyttää rumaa naamaansa ainakin muutaman kuukauden ajan niin Etelä-Suomessa kuin ylhäällä Lapissakin. Yhdysvallat ovat kuitenkin suorastaan hädissään muutaman pakkasasteen takia.

Yhdysvalloissa viimeisen muutaman päivän aikana on ollut Amerikan mittapuulla kylmä. -15 astetta Yhdysvaltojen itärannikolla ja Illinoisin osavaltiossa noin -25 astetta. Minnesotassa pakkaslukemat koettelivat jo noin -38 astetta. Tällä alla olevalla videolla näemme huvittavia todisteita siitä, että Yhdysvalloissa on joko todella kylmä – tai amerikkalaiset eivät vain osaa pidää pakkasta kurissa suomalaisten tavoin.

Näemme esimerkiksi pystyyn jäätyneen pastan, jäätyneitä silmäripsiä, muutamia eri vessanpönttöjä, joiden vesi on jäässä sekä auton, jonka ovi ja renkaat olivat jäätyneet mielenkiintoisella tavalla. Erään naisen hiukset olivat jäätyneet sivuttain ja ulkona kuivumassa olleet pyykit jäätyivät pystyyn.

- Juttu jatkuu mainoksen jälkeen -

Vaikka Suomessakin on kylmä, suomalaiset kodit on rakennettu kestämään kylmää, eikä kukaan kuivattele hiuksiaan saati pyykkejään ulkona pakkasessa. Ottakaa suomalaisista mallia!

Katso huvittavat kuvat alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun