Lähde:Youtube

Tämä aasi luulee olevansa koira – katso suloinen video!

Olemme monesti jo nähneet erikoisia ystävyyksiä eläinten välillä. Esimerkiksi pöllön ja kissan ystävyyden sekä koiran ja lehmän. Olemme myös tavanneet lehmän, joka käyttäytyy, kuin koira. Tämä siis jo kertoo, että eläimet ovat paitsi hyvin suvaitsevaisia, ne sopeutuvat lisäksi mihin tahansa.

Tällä videolla näemme aasin nimeltään Tiny Tim. Tämä aasu syntyi pienen pehmolelun kokoisena, ja sitä luultiin ensin jänikseksi – niin pieni se oli. Timin omistaja otti sen kasvamaan omaan kotiinsa, ruokkien sitä 20 minuutin välein 24/7, kunnes aasista tuli suurempi ja vahvempi.

Tiny Tim ystävystyi perheen koirien kanssa ja alkoi matkia niiden käyttäytymistä, sillä se ei ollut omanlaistensa lähellä. Se siis luuli olevansa koira. Tiny Tim käy ulkona tarpeillaan koirien kanssa silloin, kun omistaja päästää koirat ulos tekemään tarpeensa. Pikkuinen aasi leikkii kuin koira ja jopa heiluttaa häntäänsä koiran tavoin. Sen lempileikki on sohvatyynyjen vieminen altaaseen. Eräänä kesänä se vei yhteensä 22 tyynyä päivän aikana altaaseen.

- Juttu jatkuu mainoksen jälkeen -

Katso ihana video alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun