Lähde:Youtube

Uskotko kummituksiin? Nyt uskot! 10 valokuvaa, joihin on tallentunut kummitus!

Uskotko sinä kummituksiin? Tämän videon jälkeen takuulla uskot! Monet ovat kiinnostuneet tuonpuoleisesta elämästä ja haluavat tietää, onko  kummituksia oikeasti olemassa. Monta kertaa on väitetty, että on nähty kummituksia tai on tunnettu niiden läsnäolo. Mutta heitä voi olla vaikea uskoa ilman todisteita. Tässä niitä kuitenkin tulee.

Kummituksia on silloin tällöin saatu videolle tai valokuvaan. Tällä kertaa näemme tällä alla olevalla videolla 10 oikeaa valokuvaa, joihin on tallentunut mukaan kummitus. Voisi helposti väittää että nämä ovat käsiteltyjä kuvia, mutta kertoja sanoo, että nämä ovat ainakin suurimmalta osalta varmistettuja tapauksia.

Näemme esimerkiksi ryhmäkuvan, johon on tallentunut mukaan kummallinen kasvo. Mukaan mahtuu myös salilla otettu Snapchat kuva, jonka taustalla nähdään lapsi ajamassa leikkiautoa – lapsi, joka ei ollut salilla kuvan ottamisen aikaan. Näemme myös Instagram kuvan, johon on ilmestynyt mukaan asunnossa aikaisemmin asunut ihminen, joka kuoli ja ilmeisesti palasi asunnolleen.

- Juttu jatkuu mainoksen jälkeen -

Katso selkäpiitä karmivat kuvat alta ja jaa kavereille!

Osallistu keskusteluun