Lähde:Youtube

Tyttö on koukussa syömään hiekkaa!

Osalla meistä on erilaisia riippuvuuksia, jotka voivat olla todella outojakin aina välillä. Kuitenkin tärkeintä on, ettei riippuvuus ole haitallista henkilölle itselleen tai hänen läheisilleen. Monet riippuvuudet yleensä alkavat jostain traumasta tai muusta henkisestä pahasta olosta, jota riippuvuudella yritetään korjata.

19-vuotias nuori nainen Brea kertoo tällä videolla omasta riippuvuudestaan. Brea on riippuvainen syömään hiekkaa, jota hän kerää leikkialueilta, rannalta ja muista paikoista syödäkseen sitä.

Brea kertoo käyttävänsä hiekkaa usein muiden ruokien seassa, koska rakastaa sitä, miltä hiekka tuntuu suussa. Hän näyttää, kuinka hän laittaa hiekkaa mm. hänen purukumiinsa ja sipseihinsä.

- ILMOITUS -


Brea muistelee addiktion alkaneen viisi vuotta sitten, kun hänen ollessaan rannalla hänen suuhunsa joutui hiekkaa vahingossa. Hän koukuttui hiekkan syömiseen heti, sillä piti todella paljon tämän tekstuurista ja mausta.

Hän kertoo syövänsä hiekkaa jopa kuusi kertaa päivässä joka päivä hänen addiktionsa alkamisen jälkeen.

Katso video!

Osallistu keskusteluun