Lähde:Youtube

Äsken ruokatunnilla sattui mielenkiintoinen tapaus

Äsken ruokatunnilla sattui mielenkiintoinen tapaus. Olemme ottaneet tavaksi käydä maanantaisin turinoimassa niitä näitä kavereiden kesken eräässä kahvilassa ruokatunnin aikoihin.

Olimme erään kaverini Jarmon kanssa huomanneet, että Pekka kysyy joka kerta henkilökunnalta edellisen lauantain oikeat lottonumerot. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että Pekka on yleensä lottoarvonnan aikoihin jo niin kännissä, ettei pysty kissaa sanomaan, saati lottoriviä tarkastamaan.

Päätimmekin tehdä pienen jäynän, jonka esivalmistelut alkoivat jo lauantaina, jolloin pyysimme Pekan avovaimoa, Heidiä selvittämään Pekan veikkaaman lottorivin. Tämän rivin kävimme sitten antamassa henkilökunnalle etukäteen, jotta he voisivat toimittaa sen sitten, kun Pekka sitä pyytää.

- ILMOITUS -


Ehdimme jonkin aikaa istuskella ja rupatella niitä näitä, kun Pekka ilmestyikin ovesta sisään Heidi vanavedessään. Tällä oli ilmeisesti uteliaisuus voittanut, kun olimme kertoneet, että minkälaista jäynää puuhasimme ja oli hankkiutunut jollain tekosyyllä Pekan mukaan kahvilareissulle.

Vaihdoimme tavanomaiset tervehdykset, jonka jälkeen Pekka tilasi parit kahvit ja munkit sekä pyysi oikeaa lottoriviä. Puhelimme niitä näitä mm. Häkkisten pojan etunimestä ja siitä, että mahtaako Etelä-Suomeen tulla valkea joulu. Sitten tarjoilija toi Pekan tilaamat kahvit ja munkit lottonumeroiden kera. Pekka kaivoi heti taskustaan kuluneen R-kioskista aikoinaan saamansa pahvitaskun, jossa hän kuljettaa kuponkejaan.

Pekka maistoi munkkia ja hörppäsi perään kahvia ja kävi läpi rivejä. Äkkiä hänen silmänsä pullistuivat ja hän sai kauhean yskänpuuskan, aivan kuin meinaten tukehtua kahviinsa. Hän toipui siitä vielä nopeammin ja pomppasi ylös. Hän näytti hetken leijuvan ilmassa, kunnes putosi jaloilleen ja karjaisi äänekkäästi:”YES!! 17 miljoonaa!!!!”

Me tietysti olimme, että ”Tä? Älä helvetissä!! Näytä!!”, mutta Pekka ei antanut kenenkään koskea lottokuponkiinsa. Hetken toivuttuaan hän istui alas, haukkasi munkkia ja hörppäsi kahvia ja sanoi sitten hiljakseen:

”Nythän on niin, että sinä AJ ja sinä Jarmo, olette täysiä mulkkuja molemmat. Ja sinä Heidi. Huonompaa suihinottajaa mä en tiedä. Siskosi Hannele ja se sun kaverisi Mervikin on paljon parempia sängyssä. Mun puolestani voit painua saman tien kämpille keräämään tavarasi. Mä haluan, että sä olet häipynyt siihen mennessä, kun mä tulen töistä. Siihen ei sitten mene kauan, sillä ajattelin ottaa loparit tänään, mutta ensin käyn vähän pomon pöydällä hyppimässä.”

Tämän sanottuaan Pekka jatkoi muina miehinä munkkinsa syöntiä meidän muiden tuijottaessa suu auki. Samassa tarjoilija tuli siihen viereen hymyillen kuin hangon keksi ja kysymään, että mitenkäs se Lotto-pila onnistui…

HAUSKIMMAT PLAYER

Osallistu keskusteluun