Lähde:Youtube

LÄHDEOddity Central

Avioerosta tulikin juuri hieman vaikeampi – koe tulee reputtaa

Tulisiko tällainen käytäntö ottaa kaikkialla käyttöön?

Yhteinen rakkauden polku saattaa toisinaan päättyä ikävästi eroon. Ero ei koskaan ole helppo ainakaan toiselle osapuolelle. Siinä on paljon tunteita pelissä ja yhteiset hyvät muistot saavat eron tuntumaan pahemmalta. Mikäli suhde on edennyt niin pitkälle, että pariskunta on mennyt naimisiin, asettaa se tunteiden lisäksi myös muitakin hankalia asioita.

Kiinassa Yibin People’s Court on luonut uudistuksen Sichuanin provinssissa, joka tekee avioerosta entistä vaikeamman. He ovat nimittäin kehittäneet kokeen eroaville pariskunnille. Jotta pariskunta voi erota onnistuneesti, tulee miehen sekä vaimon molempien reputtaa koe.

Idea kokeesta sai alkunsa siitä, kun Sichuanin provinssin alueella avioerojen määrä oli noussut hiljattain hyvin paljon. Jotta epäonnistuu tarpeeksi kokeessa, tulee siitä saada enimmillään 60 pistettä.

- ILMOITUS -


Kokeen tarkoitus ei ole tehdä ihmisten elämää vaikeaksi, vaikka niin monet saattavat ajatella. Sen tarkoitus on saada ihmiset hieman tutkimaan itseään sekä toista osapuolta. Mietiskelyn jälkeen asiat eron suhteen voivat joissain tapauksissa muuttua.

HAUSKIMMAT PLAYER

Osallistu keskusteluun