Salilla käymisestä on tullut hyvin suosittua molempien sukupuolten keskuudessa. Osa salilla kävijöistä on paikalla selkeästi aivan muista syistä kuin liikunnan ja hikoilun hauskuuden puolesta, kun taas toiset ihan oikeasti haluavat rääkätä lihaksiaan.  Etenkin naiset saattavat saada osakseen hieman liikaa flirttailua...
Toisille tunti on jo paljon. Kun ihmiset haluavat elää terveellistä elämää, liitetään siihen usein terveellisen ruokavalion myötä myös jooga. Kyseinen laji on ollut viime vuosina kovassa nosteessa ja sitä voidaan sanoa jopa trendikkääksi. Alkujaan se on kuitenkin jo noin 800...
Ympäri maailmaa on olemassa jos jonkinlaisia kilpailuja, mutta tässä lienee se paras ja mielenkiintoisin, nimittäin Miss Peppu. Brasilian Sao Paolossa pidettiin hiljattain finaali kilpailulle nimeltään Miss Bumbum, tai suomeksi Miss peppu. Finalisteja oli kilpailussa 14 kappaletta, ja voittajaksi selviytyi Rosie...
Jos haluat pudottaa painoa, tämä tarina inspiroi sinua takuuvarmasti! Esbeidy Barrera oli onneton omassa kehossaan, joten hän päätti tehdä asialle jotain. Ja hienosti tekikin! Painon pudottaminen on monilla tavoitteena, mutta tähän tavoitteeseen pääseminen voi olla hankalampaa, kuin luulisi. Se on...
Tällä kertaa tämä jopa toimi! Hyvää onnea toivotaan kummallisilla eri tavoilla ympäri maailmaa aina täällä meillä Suomessakin. Vaikka erilaiset toimet hyvän onnen eteen ei välttämättä toimisikaan, tuntuvat ne kuitenkin aina motivoivan jotenkin eteenpäin. Kiinassa jalkapallojoukkue nimeltä Guangzhou R&F päätti hiljattain tehdä hyvin...
"Olutjooga on hauskaa, mutta se ei ole mikään vitsi," perustaja ja joogi Jhula kirjoittaa. "Otamme käyttöön joogan filosofiat, ja yhdistämme ne alkoholin kanssa." Edes Jhula ei ollut ensimmäinen, joka esitteli alkoholin vaikutuksen alaisena olemista joogaa harrastaessa. Ohjaaja sanoo nähneensä tämän...
Kalajuttuja on monia, mutta tämä on jo melkoinen! Kuka sai isoimman kalan ja miten jättiläinen saatiin tainnutettua? Kalastaminen on yksi lajeista, joissa juttujen määrä ja taso vaihtelevat melkoisista taisteluista huvittaviin lopputuloksiin. Tällä kertaa tässä kalajutussa ei käynyt hyvin ainakaan veneelle. Mustamarliini...
Kyllä luit aivan oikein! Voit nyt näyttää yhtä tyylikkäältä kuin lego-ukot! Kuinka mahtavaa! Tämän mahtavan kypärän on tarkoitus innostaa lapsia pitämään kypärää päässään pyöräillessään saadessaan käyttäjänsä näyttämään aivan lego-ukolta. Tutkimuksen mukaan 44% lapsista ei käytä kypärää. Tällä keksinnöllä yritetään laskea...
Venezualaista Adrian Solanoa on kuulutettu huonoimmaksi hiihtäjäksi ikinä Lahden murtomaahiihdon kelpuutuskierroksen jälkeen! Lähdöstä alkaen, meno oli yhtä kompuroimista, mutta siitä huolimatta sinnikäs Venezuelan hiihtäjä pääsi kuin pääsikin maaliviivan ylitse hymysuin! Adrian lähti Suomeen toteuttamaan unelmaansa hiihdon parissa mutta asiat eivät...
Kimi Räikkönen täyttää tänään 37 vuotta! Sen kunniaksi on hyvä muistella Kimin psrhaimpia tiimiradio hetkiä. On se jäätävä mies tuo jäämies! Onneksi olkoon Kimi!   https://m.youtube.com/watch?v=mGtDIOoImFw
Nyt saa nauttia! Katso Suomen maajoukkueen maalikosta vuoden 2016 World Cup otteluista! Se ion huimaa katseltavaa!   https://www.youtube.com/watch?v=qBcmc_wie-E&feature=youtu.be
Vuonna 2011 Mikael Granlund pelasi ensi kertaa A-maajoukkueessa 19 vuotiaana. Mies teki Venäjää vastaan ensimmäisen maalin upealla ilmeveivillä joka varmasti muistetaan vielä kauan MM jääkiekon historiassa. Vuoden 2011 saavutukset nostivat hänet koko Suomen tietoisuuteen ja hänestä tuli maan puhutuimpia urheilijoita Suomi voitti...