Olemme jo muutamaan otteeseen nähnyt vaikka minkälaisia mokia itärajan toisella puolella. Etenkin liikenteessä tuntuu olevan oikein mielenkiintoista menoa. Täytyy tosin sanoa, että kekseliäisyyttä niistä ei ainakaan ole puuttunut. Tällä kertaa näemme todella mielikuvituksellisen ratkaisun. Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan,...
Kukapa ei rakastaisi koiria? Ne ovat hassuja ja niillä on aina meneillään jotain omia kommelluksia. Toiset koirat ovat rauhallisia kavereita jotka viettävät aikaansa nukkuen ja syöden, kun taas toiset mellastavat ja tekevät tuhojaan jatkuvasti. Stella on yksi näistä energisistä...
Koirat oppivat todella nopeasti erilaisia temppuja. Ne oppivat vielä nopeammin, jos ne palkitaan oppimistaan tempuista. Palkintona voi olla herkkuja tai ihan puhdasta hauskanpitoa. Jerry on pieni koira, joka on oppinut leikkimään pallolla ihan itse - ja hienosti on oppinutkin! Monet koiran...
Koirat ovat hauskoja otuksia, siitä ei ole epäilystäkään. Ne ovat parhaita kavereitamme päivästä toiseen ja piristävät päiväämme joskus ihan tahtomattaankin. Niiden kommelluksia on hauska seurata ja niiden onnellisuus on suorastaan kadehdittavaa. Tällä videolla näemme todellakin onnellisen koiran. Tällä hupaisalla alla...
Koirat ovat ihania yleensäkin, mutta mäyräkoirat ovat ihan omaa laatuaan. Nämä pienet makkarakoirat lyhyine jalkoineen ovat jotain todella suloista. Ne ovat söpöjä pieniä koiria, jotka päätyvät kaikenlaisiin pinteisiin ja kiperiin tilanteisiin. Tällä videolla näemme mäyriksiä, jotka näyttävät maailmalle, miksi ihan...
Lapset ovat hauskoja ja hulvattomia omalla tavallaan. Joskus he ovat kuitenkin sellaisia neroja, ettemme voi olla ihmettelemättä heidän tekemisiään. Lapset saavat meidät monesti nauramaan ihan tahattomasti, nimittäin heillä on aina meneillään melkoisia kommelluksia. Tämä alla oleva video on huvittava todiste...
Koiranpennut ovat monella tapaa kuin lapsia: niitä pitää vahtia, siivota niiden jälkiä ja ne rakastavat huomiota. Mutta kuinka moni olisi uskonut, että koiranpentu voi katsella sarjakuvia ihan niin kuin tavallinen ihmislapsi lauantaiaamuisin? Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että koirat ymmärtävät, mitä...
Koirat syntyvät erilaisina, ihan niin kuin ihmisetkin. Silloin tällöin vastaan tulee jopa koira, jolta puuttuu etujalat kokonaan. Turbo on yksi näistä. Turbo tuotiin eläinsuojaan, kun se oli pentu, eikä sen omistaja voinut pitää sitä. Turbon hoitoja alkoi heti opettaa...
Kauneudenhoito on meille jokaiselle tärkeää. Jokainen varmasti hoitaa oman hygieniansa tosin kotona suihkussa tai saunassa - ainakin yleensä. Kaikilla homma ei kuitenkaan mene ihan niin kuin sen pitäisi. Tällä videolla näemme nimittäin jotain todella kummallista ja ällöttävää. Helmikuun alussa Miamissa...
Jos olet koskaan pitänyt kissaa sylissäsi, olet varmasti kuullut sen kehräävän. Yleensä kissat kehräävät niin hiljaa, ettei sitä edes aina kuule, vaan sen ennemminkin tuntee kissaa silittäessä. Kisulit kehräävät silloin, kun niillä on hyvä olla ja ne ovat tyytyväisiä. Tällä kertaa tapaamme kuitenkin...
Maailmassa on paljon aavekaupunkeja, jotka ovat seisseet tyhjillään jo vuosikausia, joskus jopa vuosikymmeniä. Kaikista pelottavin ja oudoin aavekaupunki kuitenkin sijaitsee Turkissa ja vastaavaa ei takuulla ole nähtävissä koko maailmassa. Kauniista ajatuksesta nimittäin kehittyi aavekaupunki.  Vuonna 2014 aloitettiin rakennusprojekti, jonka budjetti...
Koirat ja kissat ovat erinomaisia lemmikkejä ja monet mielellään ottavatkin moisen karvapallon kotiinsa. Puput eivät kuitenkaan aina saa yhtä paljon huomiota, koska ne ovat häkissä paljon ja niille ei monien mielestä voi opettaa mitään. Mutta Cocoa Puff todistaa heidän...