Lähde:Youtube

LÄHDEUPI

Mies pidätettiin – auton katolla kaksi katulamppu pylvästä

Myös muutama muukin epäkohta.

Hollannissa poliisi kertoo pysäyttäneensä auton, jonka katolla oli kaksi pitkää katulampun pylvästä. Pysäytyksen yhteydessä kokonaisuudesta paljastui muutama muukin kummallisuus.

Ensinnäkin pysäytetyllä miehellä katolla olleet pylväät olivat varastettuja. Toiseksi ne olivat aivan liian pitkiä henkilöauton kuljetettaviksi. Kun auton tietoja alettiin tutkimaan selvisi, että sen vakuutukset olivat umpeutuneet jo kolme kuukautta sitten.

Yllätykset eivät loppuneet suinkaan tähän, vaan kuljettajan epäiltiin olevan myös humalassa. Mies ei kuitenkaan suostunut puhalluskokeeseen, joten se jouduttiin suorittamaan poliisiasemalla. Poliisiasemalla selvisi myös kirsikkana kakun päällä se, että auto oli juuri tankattu täyteen, muttei tankkausta oltu maksettu.

- ILMOITUS -


HAUSKIMMAT PLAYER

Osallistu keskusteluun