Lähde:Youtube

Parhaimmat eläinten koe-esiintymiset America’s Got Talentissa – mahtavaa!

JAA

America’s Got Talent on yhdysvaltalainen tv-ohjelma, joka on saanut paljon suosiota koko maailmassa. Tätä ohjelmaa seurataan aina Eurooppaa myöten ja ohjelmasta on tehty myös monien maiden omia versioita. Tässä ohjelmassa saa esittää ihan millaisia taitoja tahansa.

Uskomattomimpia taitureita ovat laulajat, tanssijat, koomikot ja taikurit. Olemme kuitenkin nähneet joitakin harvinaisempiakin esityksiä, kuten esimerkiksi nämä parhaat eläinten koe-esiintymiset!

- JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN -

Ensimmäisenä näemme vatsasta puhuvan miehen, joka on tullut ”koiransa” kanssa esiintymään. Tuomarit olivat alkuun hieman epäluuloisia, kunnes yhtäkkiä koira avaakin suunsa ja alkaa puhumaan. Seuraavana on vuorossa puhuva papukaija, joka osaa jopa laulaakin hieman. Näemme myös kanan, joka osaa soittaa pianoa, vaikka alussa kanaa ei oikein musisointi huvittanutkaan. Emme voi olla hymyilemättä näille taitaville eläimille! Yleisö ja tuomaritkin ovat innoissaan näistä esityksistä. Näissä koe-esiintymisissä oli ainakin sitä jotain!

Tämä suosittu video on katsottu jo yli 25 miljoonaa kertaa!

Katso uskomaton video alta ja jaa kavereille!

SULJE [X]

Osallistu keskusteluun

Edellinen artikkeliAivan kuin pakarat! – Katso ja hämmästy!
Seuraava artikkeli25 kiusallisinta hetkeä – itkeäkö vai nauraako?