Lähde:Youtube

Jäävätkö seksinuket tämän varjoon? – Uusi keksintö keskittyy tiettyyn osa-alueeseen

JAA

Tämä on juuri niitä hetkiä, kun luulit nähneesi kaiken?

Jo vuosikymmenten ajan ihmiset ovat tiedostaneet sen, että itseään voi tyydyttää muun muassa pumpattavaan Barbaraan. Viime vuosina asian tiimoilta on kuitenkin tapahtunut kehitystä ja hyvin paljon ihmistä muistuttavia seksinukkeja on astellut markkinoille.

Seksinuket ovat valitettavasti liian kalliita monien lompakoille, mutta tähän hätähuutoon on vastattu muun muassa bordellien avulla. Viime viikkojen kuumin puheenaihe Suomessa onkin ollut Big Brother -tositelevisio-ohjelmasta aikoinaan julkisuuteen ponnistaneen Antti Kurhisen isännöimä seksinukkebordelli.

- JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN -

Yhtä asiaa kuitenkaan kyseisestä bordellista ei vielä ainakaan toistaiseksi löydy, sillä se on vasta keksitty maailmalla. Kyseessä on maailman ensimmäinen suuseksiin erikoistunut seksirobotti.

Suuseksiin tarkoitetun seksirobotin taustalla on yritys nimeltä VIECI. He hakivat Autoblow AI -robotilleen rahoitusta, joka ylittyi huimasti 500 prosentilla.

Koska elämme vuotta 2018, kyseinen robotti käyttää tietenkin myös älyteknologiaa, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että se osaa kehittää omaa toimintaansa käyttäjälleen mieluisemmaksi.

Robotissa on niin sanotusti kaikki oleellinen eli pelkästään suu, jonka taustalla toimii koneisto. Katso alta kuvat.

SULJE [X]

Osallistu keskusteluun

Edellinen artikkeliJoulukuusikulmakarvat! – Mikä on sinun joulu-lookkisi?
Seuraava artikkeliPerhejoulu on kiva, mutta ne kuvat – kuinka kiusaannuttavaa?