Avainsana: hölmöt

Onneksi kissoilla on yhdeksän elämää. Kissat ovat parhaimmillaan erittäin taitavia elämiä liikkumaan eri paikoissa. Ne osaavat hypätessään arvioida pituuden ja onnistuvat usein vaativissa hypyissä. Toisinaan tuntuu, että kissat miettivät jokaista siirtoaan pitkään ja he eivät tee kovinkaan usein virheitä. Tosiasia on...
Turvallisuus ennen kaikkea? Ei tällä kertaa! Vaikka esimerkiksi työturvallisuutta voi joskus olla vaikea noudattaa muun muassa siitä syystä, että jotkut säännöt tuntuvat turhilta, on se silti kannattavaa. Turvallisuusohjeiden noudattaminen voi nimittäin säästää monelta kuolemalta tai tapaturmalta. Seuraavissa kuvissa on todisteita siitä,...
Toiset nauttivat mitä ilmeisimmin pakenemisesta hieman enemmän? Vankilassa on monenmoista ihmistä sovittamassa tekojaan. Toiset päättävät istua tuomionsa kiltisti loppuun, kun taas osa on päättänyt karata vankilasta niin pian kuin mahdollista. Hiljattain 23-vuotias Kelsie Laine Marie Mast ja 20-vuotias Samantha Faye Toope onnistuivat pakenemaan...
Kansainvälinen irvistyskisa. He kilpailevat siitä että kuka osaa tehdä hauskimman ilmeen. Kun miettii vähän tarkemmin että mihin kaikki maailmantunnetut urheilulajit perustuu niin ne vaikuttavat aika hölmöiltä eikös?  Esimerkiksi jalkapallossa kaikki juoksee saman nahkapallon perässä potkimassa. Tämä kuvasarja kuitenkin saa sinut...