Avainsana: Kauniit

Ovatko rinnat aina muodissa tavalla tai toisella? Voi olla varsin rohkeaa väittää, että naisten rinnat ovat muodissa tai kiinnostuksen kohteena aina jollain tavalla. Ennen pukeuduttiin siveellisesti, jolloin rintoja ei paljon näkynyt, mutta nykyään on asiat toisella tavalla. Ensin alkoi tulla paljastavia...
Niin kauniita, ettei uskoisi. Ihmisiä on montaa eri väriä ja sävyä, mutta ainakin useimmiten olemme yksivärisiä. Samaa ei voi sanoa tietyistä eläimistä, joissa yhdistyy monta eri väriä luoden uskomattoman upean ja kiinnostavan kokonaisuuden. Seuraavat kuvat lähes taianomaisista eläimistä kertovat jälleen sitä...
Nämä ovat todellista iloa silmille. Tatuoinnit ovat ehdottomasti yksi suuri osa ihmisten muotia. Tatuointimuoti elää samalla tavalla kuin muoti esimerkiksi vaatteissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikä on tänään muodissa, ei välttämättä ole sitä viikon päästä, mutta saattaa tulla muotiin...
Kaikki asiat Venäjällä eivät suinkaan ole pahasta. Moni viihdesivustoilla kirjoitettava artikkeli itänaapuristamme Venäjästä käsittelee jollain tavoin maan huvittavia, kummastuttavia ja kyseenalaisia piirteitä. Todellisuudessa maassa on myös paljon hyvää. Venäjältä maailmalle nimittäin ponnahtaa monia kauniita naisia, jotka ilahduttavat kaikkia niin Venäjällä kuin...
Nämä kahdeksan kuvaa saavat varmasti jotain kiinnostusta aikaiseksi? Yksin olemisessa on varmasti omat puolensa muun muassa siitä syystä, että saa tehdä juuri sitä mitä haluaa ilman, että ottaa muita huomioon. Moni on kuitenkin sitä mieltä, että jokainen tarvitsee joskus seuraa,...
Joskus kauneuden voi nähdä ilman paljastavia asuja. Kun puhutaan naisten kauneudesta saattaa monille nykyään tulla mieleen vain kuumat naiset pienissä bikineissä. Todellisuudessa kauneus on paljon muutakin, kuten esimerkiksi sitä kuuluisaa sisäistä kauneutta. Seuraavat kuvat antavatkin hieman perspektiiviä nykyajan määritykselle kaunis, jossa...
Voiko makuasioista kiistellä? Maailmassa on monen eri väristä T-paitaa, mutta silti yksi niistä on tietyllä tavalla kestosuosikki. Tämä kyseinen väri on valkoinen, sillä siinä on jotain selittämätöntä hyvää. Valkoinen T-paita on usein kaikkein viilein kesähelteillä, mutta sen lisäksi se näyttää myös...
Väittävät, että tuntuu varsin vapaalta ja rentouttavalta? Monilla on omia rutiinejaan vapaapäivinä sekä silloin, kun tulee kotiin raskaan työpäivän jälkeen. Useimmat nimittäin nauttivat rennompiin tunnelmiin vaihtamisesta ja usein tämä onnistuu pukeutumalla rennompiin vaatteisiin. Naisilla rentoutumista ehdottomasti edesauttaa muun muassa rintaliivien pois...
Nämä käärmetatuoinnit luovat lämpöisen ja värikkään tunnelman. Käärmeet kuvataan usein tummiksi, synkiksi ja pelottaviksi. Korealainen taiteilija Zehee tatuoi pieniä ja värikkäitä käärmeitä, sarjakuvan omaisia. Niitä katsellessa tulee hyvälle tuulelle. Tässä muutama Zeheen taidonnäyte. Ottaisitko itse pienen värikkään käärmetatskan? Katso kuvat käärmetatuoinneista!   ...
Niitä on erikokoisia ja muotoisia... Ihmiskehossa on monia eri osia, jotka ovat niin sanotusti erittäin luonnollisia. Toiset niistä kiinnostavat kuitenkin toisia enemmän ja loistavana esimerkkinä toimiikin rinnat. Seuraavien kuvien keskiössä saattaa olla juurikin edellä mainitut kehonosat, mutta asiasta ei tietenkään voi...
Ja kivojahan ne pääosin ovatkin! Maailmassa on monia normaaleja asioita, kuten alusvaatteiden pitäminen. Niiden valikoima onkin varsin laaja, joten jokaisen on varmasti mahdollista löytää niistä itselleen ja myös muille mieluisimmat. Seuraavissa kymmenessä kuvassa kauniit naiset näyttävät, millaisia alusvaatteita nykyään onkaan ja...
Kyllähän näitä mielellään katsoo. Meissä jokaisessa on omat puolemme, jotka ovat varsin erilaisia. Kaikilla on myös takapuoli, jotka myös ovat varsin erilaisia, kun verrataan niitä toistemme takapuoliin. Oli asia miten tahansa, ovat seuraavien kuvien kaunottaret hyvin kauniita myös takapuolistaan. Mikäli et...
162,016FanitTykkää
33,567SeuraajatSeuraa
190SeuraajatSeuraa
LUETUIMMAT

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

Unohtuiko salasana? Syötä käyttäjätunnuksesi tai sähköpostiosoitteesi. Saat linkin luoda uuden salasanan sähköpostitse.