Avainsana: Kierrätys

Vaatii luovuutta ja tietenkin myös kädentaitoja. Monet saattavat kuvitella, että pahvijätettä omassa taloudessa ei synny juuri yhtään. Todellisuus on kuitenkin toinen ja paras tapa selvittää asia on alkaa kierrättämään pahvia. Kyseistä jätettä syntyy nimittäin hetkessä yllättävän paljon vaikka asuisi yksin. Japanilainen...
Kanadalainen Robert Bezeau kyllästyi joka paikassa lojuviin muovipulloihin. Hän alkoi hyödyntää niitä, ja rakentaa niistä taloja. Robert Bezeau keksi mahtavan uudiskäytön muovipulloille. Hän muutti panamaan Bocas del Toroon, ja alkoi rakentamaan muovipullokylää. Tämän kylän tavoitteena on vähentää muovijätettä hyödyntämällä sitä...
"Toisen romu on toisen aarre - klassikkolause" Jokaisella tavaralla on yleensä tietty käyttöikä, jonka jälkeen ne eivät kelpaa enää niille tarkoitettuun käyttöön. Toisinaan eri tavaroita ei välttämättä edes käytetä loppuun, vaan ne laitetaan vaihtoon muun muassa tylsistymisen vuoksi. Onneksi monia asioita...
Kesä lähestyy ja puutarhat alkavat taas saada uutta ilmettä. Mutta miten nuken saa sopimaan puutarhaan? Monesta asiasta voi tehdä kukkapurkin, kuten esimerkiksi nukesta. Nämä karmivat lopputulokset saavat koko naapuruston säikähtämään! Olisiko tässä ideaa vaikka halloweeniksi? Katso kuvasarja erilaisista kukkapurkeista!   ...
Kaikki turha, ei enää käytössä oleva tavara on totuttu heittämään roskiin, mutta niin ei tarvitse olla! Onneksi on ihmisiä, joilla välähtää, kuinka jo turhaksi käyneet esineet voidaan käyttää hyödyksi. Tässä on muutamia mahtavia ideoita uusiokäyttöön! Olisitko sinä keksinyt tehdä tyhjästä...
Kontissa asuminen tuskin kuulostaa hauskalta, mutta kun niistä on tehty 200 neliön suuruinen omakotitalo, ja ulkonäkö on todella uniikki, niin luulen että me kaikki tahtoisimme samanlaisen, upean talon. Tämän talon suunnitteli lontoolainen James Whitaker. Talossa, joka muuten sijaitsee aavikolla,...
Oletko henkilö, joka rakastaa lentämistä? On tapa, jolla voit olla lähempänä lentämistä jopa kotonasi, sillä jotkut ihmiset ja yritykset ottavat talteen sotilas- ja siviililentokoneiden osia, ja luovat niistä upeita huonekaluja. Olemme keränneet kuvia tällaisista huonekaluista, ja jopa lentopelkoiset ihmiset...
Taidetta on luoda jotakin tyhjästä. Tämä taiteilija löysi materiaalin, jota en ennen ole tällä tavoin nähnyt käytettävän. Yong Ho Ji, tekee veistoksia, mutta materiaalina on kierrätetyt renkaat. Hän tekee renkaanpaloista henkeäsalpaavaa taidetta.  Yong valaa muotteja kipsillä ja hartsilla, ja päällystää ne...
Taitelija halusi näyttää todellisuuden. Harvoin tulemme ajatelleeksi, kuinka paljon yksi ihminen aiheuttaa roskaa. Muovia, biojätettä, pahvia ja muita jätteitä kertyy yllättävän paljon ja vieläpä huomaamattoman nopeasti. Vaikka moni saattaa sanoa, että kierrättäminen on turhaa, ei se sitä ole. Useat myös väittävät,...
Ryan on 7-vuotias kierrätyksen ammattilainen. Ryan tekee jotain sellaista, joka pelastaa maailmaa pullo pullolta - ja saa siitä vielä rahaa! Yhdysvalloissa kierrättäminen ei ole yhtä helppoa kuin Suomessa. Suomessa pullot voi palauttaa lähimpään ruokakauppaan, mutta Yhdysvalloissa moista mahdollisuutta ei ole....
Monet saavat harmaita hiuksia miettiessään kaikkea muovin määrää, mitä heitetään roskikseen. Hohoi!! Tässä on muutamia mahtavia ideoita mitä esimerkiksi muovipulloilla ja mukeilla voi saada aikaan. Nyt muovi kiertämään, tee-se-itse tuotokset on niitä makeimpia :D Katso vinkkejä antava kuvasarja! Kierrätys-veneilyä! Olisitko keksinyt...