Avainsana: lentaminen

Lentomatkustaminen voi olla lentopelosta kärsiville hyvinkin pelottava kokemus. Meillä Suomessa on kuitenkin hyvin toimivat ja tarkastetut lentokentät, kuten muualla Euroopassakin mutta onko ihan kaikkialla ? Katso video top 10 maailman vaarallisimmista lentokentistä. Videolla on lista kymmenestä vaarallisimmasta lentokentästä ympäri maailmaa...
Lentomatkustaminen on edelleen monille matkustaville jännittävä asia, eikä monet kuitenkaan tiedä paljoakaan lentämisestä ja lentokoneista. Onneksi on olemassa internet, josta saat paljon mielenkiintoista tietoa tästä tavasta matkustaa. Suomalainen Youtube kanava, Tapio On The Move, on suomalaisen lentäjän vlogikanava, jossa hän...
Viime vuosina on nähty melkoisen paljon metsäpaloja ja tulipaloja, kiitos melkoisen kuumuuden kesäisin. Etenkin eteläiset maat sekä Yhdysvaltojen Kalifornia ovat olleet metsäpalojen iskun kohteena. Tällä alla olevalla vidella näemme melkoisen hienon pelastusoperaation vuodelta 2011. Metsäpalojen sammuttamiseen käytetään paitsi palokunnan apua,...
Vaikka lentäminen on turvallista, voi se olla myös pelottavaa. Lentäminen on edelleen maailman turvallisin matkustusmuoto, mutta silti kaikki eivät siedä sitä tai uskalla matkustaa lentämällä. Lentokoneetkaan eivät ole tuhoutumattomia ja niille sattuukkiin aina toisinaan kaikenlaista. Seuraavat kuvat ovat lentokoneista, jotka ovat...
Kiitos sosiaalisen median, tämäkin on nykyään ulottuvillamme. Sosiaaliseen mediaan, kuten Instagramiin ladataan päivittäin uskomaton määrä kuvia, joista suurin osa ei valitettavasti hetkauta suuntaan tai toiseen. Onneksi joukkoon mahtuu myös huikeitakin kuvia, kuten seuraavat eri lentäjien jakamat kuvat heidän työpäivistään. 1. Tältä näyttää...
Jos olet lapsen vanhempi, olet varmasti kuullut kysymyksen "voiko ilmapallojen avulla lentää?", ja jos sinulla ei ole lapsia, muistat varmasti miettineesi samaa itse lapsena.  Lapsena sitä helposti kuvitteli, että yhdenkin ilmapallon avulla voisi helposti lentää. Tähän niin kysyttyyn kysymykseen on...