Avainsana: liikenne

Kaikki, jotka ovat joskus matkustaneet julkisella liikenteellä, ovat varmasti kohdanneet tietynlaisia etikettisääntöjä. Suomessa ollaan hyvin tarkkoja henkilökohtaisesta tilasta, eikä tuntemattoman viereen istuta bussissa ainakaan kovin mielellään. Mutta mitäs sitten, kun kyseessä onkin jokin kansainvälinen julkinen liikenneväline? Pitkillä lennoilla lentokoneessa istuneet...
Sitähän sanotaan, että naiset eivät ole hyviä kuljettajia. Monet naiset saattavat olla tästä eri mieltä, ja onhan niitä olemassa menestyksekkäitä naiskuskejakin. Naiset joutuvat esimerkiksi yleensä miehiä harvemmin onnettomuuksiin. Mutta onkohan siinä jotain perää, kun sanotaan naisten olevan huonoja kuskeja? Tällä...
Sillä välin, kun Suomessa sataa lunta ja pakkaset paukkuvat, jossain osissa maailmaa on silti lämmintä. Hyvinkin lämmintä. Kirjaimellisesti niin lämmintä, että tiet sulavat silmiemme edessä. Australiassa on tällä hetkellä kuuma ilma. Kesä on maailman toisella puolella parhaimmillaan, ja lämpimästä ilmasta...
Korni toimintaelokuvakaan ei olisi voinut tehdä tätä enää paremmin: hiljattain näimme tapauksen, jossa auto lensi toisessa kerroksessa olevan hammaslääkärin toimiston ikkunan läpi ja jäi jumiin. Autolla ajaminen ei aina ole turvallista, ja siihen on syy, miksi huumeita ja alkoholia ei...
Autolla ajaminen saattaa joillekkin olla varsin hankalaa, varsinkin kun puhutaan tiellä pysymisestä. Näiltä kuskeilta löytyy varmasti hyviä selityksiä, siitä miten kyseiseen tilanteeseen on jouduttu. Katso kuvat!  
Pyöräily on monelle mukava harrastus, joillekin jopa jokapäiväinen aktiviteetti. Pyöräily on hauskuuden lisäksi myös erittäin toimivaa arkiliikuntaa, ja nuorisoa rohkaistaankin paljon kulkemaan pyörällä paikkoihin julkisen liikenteen sijaan. Säästäähän pyöräily myöskin luontoa paljon enemmän kuin yksityisautoilu. Mutta millainen on sopiva...
Oletko koskaan miettinyt miksi palopostien eteen pysäköinti on niin ankarasti kielletty? Anaheimin palolaitos vastaa tähän kysymykseen. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt kuva, joka on aiheuttanut jakaantuneita mielipiteitä siitä, onko kuva moitittava vai ei. Kuvassa on harmaa auto, joka on laittomasti pysäköity kadun...
Mies sai teostaan kiitosta sosiaalisen median puolella. Yleiset hyvät käytöstavat ovat sellaisia, joita noudattamalla niistä on kaikille hyötyä. Valitettavasti kaikki eivät osaa syystä tai toisesta noudattaa käytöstapoja. Aina ei voi perhettäkään syyttää kasvatuksesta, sillä moni lapsi tietyssä iässä tekee asioita...
Hyvät ihmiset, turvavyö kiinni aina liikenteessä. Se todellakin voi pelastaa henkesi! Vaikka useimmat meistä käyttävätkin turvavyötä aina, lyhyelläkin ajomatkalla, niin on kuitenkin ihmisiä, jotka eivät tee niin. Mutta turvavyön käyttö on MUST, aina kun istut ratin taakse, kuin myös kanssamatkustajille. Briteissä...
Olemme jo muutamaan otteeseen nähnyt vaikka minkälaisia mokia itärajan toisella puolella. Etenkin liikenteessä tuntuu olevan oikein mielenkiintoista menoa. Täytyy tosin sanoa, että kekseliäisyyttä niistä ei ainakaan ole puuttunut. Tällä kertaa näemme todella mielikuvituksellisen ratkaisun. Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan,...
Lähes jokaisella täysi-ikäisellä on Suomessa ainakin ajokortti. Ajokortin saaminen ei ole nimittäin rakettitiedettä: käydään muutamilla teoriatunneilla ja sitten ajotunneilla. Kun opettaja on sitä mieltä, että olet valmis inssiin, niin siitä vain koetta suorittamaan. Amerikassa ei kuitenkaan mene aina ihan...
Monille silloille on asetettu painoraja ja korkeusraja ihan syystä. Aina sillin tällöin nähdään kuitenkin sellaisia kuskeja, jotka eivät ole välittäneet korkeusrajasta, ja ne ovat pamauttaneet tunnelin tai sillan kattoon. Tällä kertaa näemme kuitenkin, mitä tapahtuu silloinn, kun uhmataan painorajaa. Tällä...