Avainsana: loyto

Löytäjä lienee hyvällä asialla, mutta... Tavaroiden kadottaminen on tuskallista. Eri tavaroilla on omat arvonsa, kuten esimerkiksi puhelimella tai lompakolla, joissa on hyvin paljon tärkeitä asioita. Edellä mainittujen asioiden lisäksi on monia muitakin tärkeitä asioita, joita ei halua kadottaa. Mitä nuo asiat...
Pääasia, että sormus löytyi! Ihmisillä on monia asioita, joita he eivät missään nimessä halua hävittää. Vihkisormus on ehdottomasti yksi sellaisista ja monien kohdalla vielä tärkeimmästä päästä. 84-vuotias Mary Grams koki 13 vuotta sitten ikävän tapauksen, kun hän onnistui hävittämään vihkisormuksensa. Vuonna 2004...
Mitähän muuta hurrikaani on tuonut esiin? Tovi sitten hurrikaanit koettelivat Karibian meren saaria sekä Yhdysvaltoja. Hiljattain mediassa on myös uutisoitu mahdollisista uusista hurrikaaneista. Edelliset jättivät taakseen paljon tuhoa ja kuolleiltakaan ei vältytty. Edellä mainittujen lisäksi hurrikaanit ovat tuoneet rannalle muun muassa...
Maailma on ihmeellinen paikka. Tämän viikon torstaina Ruotsissa sattui omalaatuinen ja huvittava tapaus, kun Värmlandin alueella sijaitsevassa Blinkenbergsin puistosta löydettiin jättikokoinen puinen penis. Kukaan ei tiedä tarkkaa syytä, miksi kyseinen penis oli tuotu puistoon, mutta ainakin se tavoitti suuren määrän ihmisiä, sillä...
Kirpputoreilla shoppailu on jännittävää, sillä siellä voi tehdä upeita löytöjä! Etsit itsellesi sitten vaatteita, huonekaluja tai jotain aivan muuta, saatat yllättyä mitä kaikkea kirppareilla onkaan! Näillä ihmisillä on käynyt tuuri löytäessään tällaiset mieleen jäävät aarteet! Katso 10 kuvaa!   ...
Löytäjä otti yhteyttä - olisi jäänyt tekemättä monelta! Lompakko on ehdottomasti yksi asioista, joita kukaan ei missään nimessä halua elämässään hävittää. Se pitää sisällään useita tärkeitä asioita, kuten maksukortteja, henkilöpapereita sekä tietenkin rahaa. Kaikki edellä mainittu on onneksi korvattavissa, mutta niitä...
Ei ole sieltä kaikkein pienimmästä päästä. Jokainen ihminen tietää, että koirat ovat hyvin uteliaita eläimiä ja tunkevat kuononsa välillä paikkoihin, joihin se ei välttämättä olisi kovin suotavaa. Tämän tiedon tietämiseen ei tarvitse olla edes koiranomistaja. Hiljattain Suffolkissa Britanniassa 5-vuotias labradorinnoutaja toi omistajalleen Jonathan...
Jos olet ikinä käynyt kirpputorilla tai käytettyjen tavaroiden liikkeessä, tiedät, että sieltä voi tulla kotiin vaikka mitä hauskaa tai arvokasta. Kirpputori on monille paikka, josta he etsivät vanhoja, arvokkaita tavaroita pienellä hinnalla. Kirppikseltä voi tarttua mukaan paitsi huonekaluja ja vintage...
162,369FanitTykkää
32,668SeuraajatSeuraa
191SeuraajatSeuraa
LUETUIMMAT
Jetpack has locked your site's login page.

Jetpack has locked your site's login page.

Your IP address 162.158.103.195 has been flagged for potential security violations. You can unlock your login by sending yourself a special link via email. Learn More