Avainsana: Rotta

Myös pienillä eläimillä on elämä ja tunteet. Rachele Totaro on valokuvaaja, joka kertoo kuvanneensa viime kesänä rottia ja hiiriä. Kyseiset yksilöt olivat pelastettu laboratoriosta, jossa ne olivat olleet koe-eläiminä. Rotat ja hiiret pelastettiin Milanon lähettyvillä sijaitsevan hyväntekeväisyysjärjestö La Collina dei Coniglin...
Ja kyllähän ne suloisia ovatkin! Perinteisiin lemmikkeihin lukeutuvat ehdottomasti kissat ja koirat. Heidän lisäkseen monilla on myös lemmikkikaneja sekä jyrsijöitä, kuten hamstereita ja marsuja. Rotat puolestaan mielletään usein epämiellyttäviksi viemäreissä ja roskiksissa eläviksi eläimiksi, mutta todellisuudessa ne ovat paljon muutakin ja...
Mikähän eläin toimii seuraavan kahvilan vetonaulana? Pupu- ja kissakahvilat ovat varmasti vihastuttanut ja tietenkin ihastuttanut monia asiakkaita monilla eri tavoilla. Koska kuitenkin kahviloiden välillä on kilpailu kovaa, on kehitettävä aina jotain uutta. Tällä kertaa edellä mainitut eläinkahvilat ovat saaneet kilpailijan rotista....
Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka suloisia lemmikkirotat vovatkaan olla, mutta nähtyäni nämä kuvat, olen aivan myyty. Kaksi valokuvaajaa alkoivat kuvaamaan omia lemmikkirottiaan pienois-nallejen kanssa, ja nyt nämä ihastuttavat kuvat ovat meidän kaikkien katseltavissa. Katso 19 hellyttävää kuvaa, näistä ei voi...
Tilanne on suorastaan pulssia nostattava! Oletko koskaan WC-pöntön kannen nostettuasi nähnyt pöntössä jotain elävää ja sinne kuulumatonta? Se on nimittäin varsin tavanomaista, mutta siihen ei voi koskaan tottua. Joka kerta, kun kannen alta kurkkaa joku, joka ei sinne kuuluu, pulssi nousee...
Mikäli pääsiäisenä on tylsää, niin tässä on sinulle projekti. Pääsiäisen pyhät ovat mahtavaa aikaa, sillä se on sopiva pieni hengähdystauko pimeimmän ja kylmimmän talven jälkeen. Pääsiäisen jälkeen voi alkaa odottamaan kevättä ja kesää oikein tosissaan. Useimmille pääsiäisen pyhät ja viikonloppu tarkoittaa...