Avainsana: Sisustaminen

Kuka tämänkin on mennyt keksimään? Sisustaminen on monien mieleen ja muun muassa tästä syystä erilaisia sisustustuotteita onkin myynnissä. Suurin osa tuotteista ovat varsin normaaleja, mutta viihtyvyyttä lisääviä. Joukkoon mahtuu tietenkin myös normista poikkeavia tuotteita, kuten sianjalka tyynyjä. Kyseisillä tyynyillä saat luotua...
Upea akvaario lisää viihtyvyyttä ja luultavasti myös kalat nauttivat. Nykyään lemmikkejä on lähes joka lähtöön. Perinteisiin lemmikkeihin toki yhä kuuluvat kissat, koirat ja tietenkin myös akvaariokalat. Itse akvaariosta voi saada hyvin upean näköisen ja vieläpä halvalla ja helpolla, kunhan tietää...
Kodin viihtyvyys vaikuttaa varmasti myös olotilaan. Toiset ovat kotinsa sisustamisesta erittäin innoissaan, kun taas toista puolta kyseinen touhu ei voisi vähempää kiinnostaa. Koti olisi kaikesta huolimatta syytä olla käytännöllinen ja viihtyisä, jotta siellä olisi mahdollisimman mukava olla. Aina remontin ei tarvitse...
Mitä sitten, kun puut kasvavat liian isoiksi? On varsin normaalia, että metsää ja puita kaadetaan rakennusten edestä. Aina sen ei kuitenkaan tarvitse olla niin, sillä muutama puu voidaan jättää kaatamatta. Kyseiset puut voivat tämän jälkeen jatkaa elämäänsä rakennuksen sisustuselementtinä. Vaikka seuraavat...
Luovuutta se on kai tämäkin? Asuntojen sisustaminen mahdollisimman kodikkaaksi on ehdottomasti mukavaa puuhaa sekä myös muodikasta. Asia on havaittu myös sosiaalisessa mediassa, kuten Instagramissa, jossa on tuhansia kuvia sisustamiseen liittyen. Sisustajat tekevät päivittäin töitä keksiäkseen uusia trendejä, joita ihmiset voisivat ottaa...
Tähän lattiaan upposi kirjaimellisesti rahaa. Laminaatteja, vinyylejä, laattoja ja parketteja on olemassa monenlaista, mutta kun niistä yksikään ei tunnu mieleiseltä vaihtoehdolta, niin mikä neuvoksi? Birginhamilainen Brett Davies päätyi varsin uniikkiin ratkaisuun, sillä hän päätti päällystää parturi-kampaamonsa lattian yhden pennin kolikoilla. Kaikkiaan lattiaan...