Avainsana: työpaikka

Esimerkillistä toimintaa! Ben ja Amy Wright ovat vanhempia neljälle omalle lapselleen. Heidän kaksi nuorinta lastaan ovat kehitysvammaisia. Kun heidän lapsilleen tuli tarpeeksi ikää, huolestuivat vanhemmat siitä, saavat heidän kehitysvammaiset lapsensa koskaan töitä. Näinpä he päättivät itse varmistaa asian ja perustivat kahvilan....
Työpaikkakiusaamista esiintyy monella eri tavalla. Yleensä kiusaaminen ilmenee sanallisena kiusaamisena, mutta joskus esille voi tulla muitakin mielenkiintoisia tapoja. Tällä kertaa tapaamme työntekijän, jonka pomo kiusasi häntä - piereskelemällä. Kun työpaikkakiusaamista esiintyy, sitä voi olla vaikeaa ottaa esille. Australialainen mies, David...
Aina päivät ei olekaan niin puuduttavia kuin luulisi. Työssä käyvät ihmiset viettävät työpaikallaan elämässä useita tunteja, joista suurin osa saattaa tuntua pääosin samanlaisilta. Olipa sitten työssä, josta pitää tai mitä inhoaa, tapahtuu työpaikalla toisinaan jotain poikkeavaa ja yllättävää. Usein nämä tilanteet...
Joskus työpaikan vaihtaminen voi olla tunteikasta. Mutta usein se kuitenkin muuttuu iloksi varsin pian. Työpaikoilla saattaa saada työkavereiden lisäksi myös pidempiaikaisia ystäviä, joiden kanssa ollaan tekemisissä vielä työpaikan vaihtumisen jälkeenkin. Usein kuitenkin työpaikan vaihtaminen tarkoittaa myös sitä, ettei työkavereita enää juurikaan...
Ihmiset kuluttavat suurimman osan päivästään töissä, ja moni istuen. Istumatyö vaikuttaa jo terveyteemmekin. Liikkuminen työaikana on melkein aina mahdotonta, mutta muutamat muutokset työpaikalla voisivat tehdä työolosuhteet mukavammiksi ja myöskin terveellisimmiksi. Hauskimmat keräsi tähän muutamia ideoita, kuinka työpaikasta saisi kiinnostavan ja...
Tylsistytkö helposti? Se on yksi maailman ikävimmistä tunteista. Tällaista kyseinen tunne saa aikaan! Voiko töissä olla tylsää? Onko se mahdollista? Nämä ihmiset ovat joko hyviä tai huonoja työssään. He ovat tehneet hyvän työn, jolloin aikaa on jäänyt muuhun, taikka huonon...
Jokaisella työpaikalla on jotain vastaavaa. Jotta töitä jaksaa tehdä, kannattaa välillä ottaa hieman rennommin ja kääntyä niin sanotun työpaikkahuumorin puoleen. Monilla työpaikoilla on omia tapoja, joilla rankkaa työviikkoa saa hieman mukavammaksi. 1. Laitteiden korjaajien viimeinen vaihtoehto? 2. Meteorologina työskentely ei ole aina...
Maanantaina pääsee taas töihin lepäämään. Meissä jokaisessa suomalaisessa asustaa pieni laiskamato, joka ottaa toisinaan vallan eri tilanteissa. Vaikka toisilla onkin korkea työmoraali, voi joskus tulla päiviä, kun ei vaan jaksa. Tuolloin niin sanotulla "pelittämisellä" voi saada itselleen hieman rennompaa aikaa. Aivan...
Joka työpaikassa on se yksi, joka naurattaa kaikkia. Lähes jokaisella työpaikalla, joissa on vähintään viisi työntekijää, on vähintään se yksi henkilö, joka on siunattu humoristisella asenteella elämään ja erityisesti työssä olemiseen. Usein kyseinen henkilö on ollut talossa jo jonkin aikaa ja...
Uskaltaisitko vilautella työpaikallasi näin? Työpaikalla voi toisinaan olla syystä tai toisesta hyvin tylsää. Näin saattaa käydä muun muassa monella toimistolla erityisesti silloin, kun on kesälomakausi. Tylsyys saattaa tuoda mukanaan kuitenkin erilaisia kokeilunhaluja, kuten hieman paljastavammat leikit. Seuraavat neitokaiset päättivät näyttää hieman...
Denverissä on pizzeria, jonka jokaisella työntekijöillä on jokin vamma tai erityistarve. Pizzability on pizzeria Denverissä, josta saa maailman parasta palvelua ja uskomattoman hyvää pizzaa! Osalla työntekijöillä on Downin syndrooma, osa on kuuroja tai sokeita. Kaikille pitäisi löytyä sopiva työpaikka tästä...
Vaikuttaako tämä tutulta? Muun muassa kesälomien ajat monilla työpaikoilla saattavat olla äärettömän tylsiä. Tekemistä ei tunnu löytyvän mistään, joka saattaakin aluksi tuntua ihan mukavalta. Kun muutama viikko kuitenkin ehtii kulumaan toimettomana, alkaa päivät tuntua uskomattoman pitkiltä. Silloin on pakko alkaa keksimään...
161,998FanitTykkää
33,567SeuraajatSeuraa
190SeuraajatSeuraa
LUETUIMMAT

Kirjaudu sisään

Unohditko salasanasi?

Rekisteröidy

Unohtuiko salasana? Syötä käyttäjätunnuksesi tai sähköpostiosoitteesi. Saat linkin luoda uuden salasanan sähköpostitse.