Lähde:Youtube

Taiteilija rakensi Manhattanin Midtownin komponenteista – aikaa kului melkoisesti

Maailmaan mahtuu paljon huonoa taidetta, mutta tämä on ainakin erikoisempaa.

Maailmassa on käsittämätön määrä erilaista taidetta ja sitä syntyy joka päivä lisää. Niin sanottuihin perinteisiin kuvataiteenmuotoihin kuuluvat maalaukset, piirrokset ja veistokset.

Toki edellä mainittujen lisäksi joukkoon kuuluu muutakin, kuten myös erikoisempia tapoja luoda taidetta. Tovi sitten maailmalla otsikoihin on noussut taiteilija nimeltä Zayd Menk Zimbabwesta. Hän on nimittäin onnistunut rakentamaan erilaisista komponenteista jäljitelmän Manhattanin Midtownista.

Kyseinen projekti ei valmistunut hetkessä, sillä aikaa Menkillä meni sen valmiiksi saamiseen noin kolme kuukautta. Vasta 17-vuotias Menk teki luomuksensa kouluprojektia varten.

- Juttu jatkuu mainoksen jälkeen -

Komponentit ovat liimattu paikoillensa ja kuumaliimaa kuluikin 263 tikullista. Menkin valmistamasta Manhattanista löytyy muun muassa 27 emolevyä, 11 prosessoria, 10 CRT -monitoimilaitetta, 18 muistikorttia, 15 paristoa, 12 Nokia E-sarjan puhelinta, 7 virtalähdettä, 4 kelloa, 4 äänikorttia, 3 kiintolevyä ja 2 puhelinta.

Menk ei ole koskaan käynyt Manhattanilla konkreettisesti, mutta hän sai tietoja siitä muun muassa Google Mapsin avulla.

1. Kaikki on valmistettu komponenteista.

2. Ei riittäisi omat taidot tällaiseen.

3. Pieniä yksityiskohtiakin löytyy.

Osallistu keskusteluun