Lähde:Youtube

LÄHDEMetro

Yksisilmäinen apinasika ihmetyttää maailmalla

Mitenhän tämä on saanut alkunsa?

Maailmassa tapahtuu ja on monia ihmeellisiä asioita. Yksi outo tapaus on jälleen sattunut, kun sika synnytti jotain eriskummallista, mikä on saanut koko Kuubassa sijaitsevan San Juanin kylän ja muunkin maailman ihmetyksen partaalle.

Sian kerrotaan synnyttäneen 10 poikasta, joista yhdeksän olivat normaaleja kaksisilmäisiä pikku possuja. Yksi poikasista herätti kuitenkin suurta ihmetystä, sillä se muistutti aivan apinaa, jolla oli yksi silmä. Muista vaaleanpunaisista possuista poiketen, apinasialla oli ruskea karvainen turkki.

Kun sian omistaja huomasi kummajaispoikasen, päätti hän välittömästi ottaa yhteyttä paikalliseen eläinlääkärin. Kun tieto apinasiasta levisi kylään ja sen ulkopuolelle, alkoi ihmisiä kiinnostaa eläin kovasti. Monet ovat tulleet ottamaan siitä kuvia ja videoita ja jakaneet niitä sosiaalisessa mediassa.

- ILMOITUS -


Apinasian uskotaan syntyneen geneettisen mutaation seurauksena. Paikalle kutsuttu eläinlääkäri on ottanut elikosta verinäytteitä ja vienyt ne tutkittavaksi selvittääkseen sen, kuinka kyseinen apinasika on saanut alkunsa.


HAUSKIMMAT PLAYER

Osallistu keskusteluun